Kirje kotiin 6/24-25 Keskellä "talvea" 24.1.2025
perjantai 24. tammikuuta 2025
torstai 19. joulukuuta 2024
Kirje kotiin 5/24-25 Joulumielellä 20.12.2024
Sudenkorentojen ryhmää edustaa mikäpäs muu kuin sudenkorento kuusemme ”oksalla” ihmettelemässä jouluvalmisteluja kruunu päässään.
Pandat loihtivat kimmeltäviä tähtiä.
Kätyrit ompelivat jouluisen kätyritähden.
Taikametsää edustaa koristeltu pieni kuusi.
Ja Pikkupöllö-ryhmän pieni pöllö tähyilee joulutaivasta.
Joulumieli saa ihmisille hymyn huulille.
Menninkäisten joulupajassa valmistui melkoisen komiat joulutontut. Nämä, kun koulun käytävällä tarkkailevat on parempi olla enemmän kuin kiltisti.
Hiidenpadan aikuiset
torstai 28. marraskuuta 2024
Kirje kotiin 4/24-25 Lyhtyjen hämyssä 29.11.2024
Marraskuu ei vielä tuonut pakkasöitä juurikaan. Sadetta, vuodenaikaan nähden pelottavan lämpöisiä ilmoja kuin myös hyytävää viimaa saatiin. Ja hetkeksi sitä kauan odotettua LUNTA!
Marraskuiset puuhat Menninkäisissä alkoi isänpäivälahjan valmistuksella. Tänä vuonna isiä muistettiin sinapilla. Sen valmistus olikin jännää puuhaa. Ja helppoa. Lapset olivat aivan ihmeissään, miten helposti valmistuu sinappia. Tosin kovin montaa sinapin käyttäjää ei näissä Menninkäisissä ole, mutta jospa isät sitäkin enemmän.
Myös Sudenkorennoissa valmistui isänpäivälahjaksi sinappia.
Joulutunnelmaan Sudenkorennot vauhditti muutama marraskuinen lumisadepäivä. Silloin Sudenkorennoissa valmistui koskettavan sievät lumihiutaleet.
Hiidenpadan aikuiset
keskiviikko 30. lokakuuta 2024
Keskellä syksyä!
Kirje kotiin 3/24-25 Syysunelmissa 1.11.2024
Kaunis syksy jatkui lokakuussakin.
Syyslomailun jälkeen oli syyskauden Hiidenpadan yhteinen teemaviikko. Tällä kertaa aiheena maatalous ja sen eri osa-alueita.
Menninkäisissä perehdyttiin kananmunan tuotantoon, Sudenkorennot ja Meritähdet yhteistuumin sukelsivat kalatalouden ihmeelliseen maailmaan, Taikametsässä ihmeteltiin lihatalouden saloja, Kätyrit lumoutuivat maitotaloudesta, pandat viljatuotannosta ja Pikkupöllöt perehtyivät lampaisiin.
Taikametsä ahkeroi koko lokakuun Hiidenpadan teemaviikkoaiheensa parissa. Siellä valmistui komeaa nautakarjaa ja soma possu. Iso projekti, mutta kannatti. Myös tietojulisteet valmistui, jotta muutkin saivat tiedon lihakarjataloudesta.
Syksyn hämärä innosti Meritähtiä heijastinaskarteluihin. Samainen hämärähyssy toi Meritähtien tilaan hämähäkit ja haamut.
Meritähtien ja Sudenkorentojen teemaviikon kalareissu oli oikein tuottoisa. Komeaa saalista tuli lasten kätten töinä. Valitettavasti myös näillä apajilla kävi myös joku pitkä kyntinen, sillä kalatalousnäyttelystä anastettiin tonnikalapurkki. Se loi kyllä harmittavan varjon onnistuneeseen näyttelyymme.
Syyslomaa edeltävällä viikolla pidettiin Menninkäisissä syyslaululevyraati. Voittajana komeili Liikkuva Laulureppu-ryhmän esittämä Kuralätäkössä laulu..
Tarinatuokiossa luettiin Milja-kirja loppuun, kuunneltiin Martti Suosalon lukemana Kettu ja rapu-tarina. tarina ja viikolla 43 eli teemaviikolla luettiin Roope Lipastin kertomus "Valma, Verneri ja maailman suurin munakas". Oli hauska tarina, tuttua Lipastia. Lokakuun liikuntana oli pihasuunnistusta. Palkkioksi sai pienen, lokakuiseen aiheeseen sopivan namusen.
Hiidenpadan teemaviikolla Menninkäiset tutustuivat kananmunan reittiin. Hienosti tehdyillä infojulisteilla jaettiin tietoa myös muille hiidenvainiolaisille. Maistiaisiksi tarjottiin paistettua kananmunaa.Lokakuu on ollut Kätyreissä leikkikuu. Lisäksi teemaviikon valmistelut ja askartelut ovat vieneet aikaa. Teemaviikon aihe, maidon reitti, innosti Kätyrit askartelemaan lehmiä laitumelle.
Lokakuun lempeät syyspäivät vaihtuivat marraskuuhun mukavan jouhevasti. Otetaan ilo irti hämärtyvistä päivistä ja käperrytään lämmittelemään toisiamme.
Kotoiluterveisin,
Hiidenpadan aikuiset