Oli iloinen perjantai-ilta. Käsillä oli jäinen hetki, jona hikiset
iltsulaiset kokoontuisivat taas yhteen
viettämään kaunista joulujuhlaa.
Kylmä Ekku rynnisti ylpeä laukku viuhahdellen märkään Hiidenpataan
kilisyttäen hauskoja avaimiaan. Kaikki
piti saada kuumaan järjestykseen
ennen muiden lemuavien jäsenten saapumista. Pinkki Ekku sai neliönmuotoisen
oven auki ja työntyi sisään komeaan Hiidenpataan.
Sitten hän järjesteli kaiken oikein aurinkoisesti.
Kun likainen kello läheni viittä, alkoi kivaa väkeä lappaa sisään. Ensin tulivat tärkeä Anneli, ympyränmuotoinen Elviira ja haiseva Veijo.
"Onkos täällä kaikki jo valmista?" tyhmä Anneli kysyi ja vauhdikas Ekku nyökytteli .
Seuraavaksi saapuivat puhdas Julia ja pölö Hannu, punainen Netta ja sininen Sanna kintereillään.
söpö Eino saapui viimeiseksi. Kaikki olivat nyt koolla, sillä ruma Senja ja tuulinen Juhani olivat tavallisella partioleirillä. Niin aloitettiin oudot karkelot.
Syötiin oransseja torttuja nuhaisia pipareita, pehmeitä sipsejä ja kaikkea muuta ruskeaa mitä kukin oli tuonut. Juuri kun pulleat juhlat olivat parhaimmillaan, tapahtui jotain traagista: ruokaisat sähköt katkesivat inisevästi! Kirkas Ekku kiljahti kiiltävästi ja tylsistynyt Veijo jo törmäili raivostuneeseen seinään, sillä oli ihan säkkipimeää. Häly oli kummallinen, mutta sitten laihat sähköt tulivat takaisin! Kaikki huokaisivat helpotuksesta ja samassa mehukas Elviira kiljahti:
"Katsokaa! Likainen lahjasäkki!" Ja niin tosiaan oli: keskellä rauhallista lattiaa nökötti inisevä säkki, jossa oli rumia lahjoja. Jokainen hiljainen iltapäiväkerholainen oli jännityksestä pörröinen .Saakohan jokainen hidas lapsi lahjan tuosta sokeasta säkistä. Jättimäiset lahjat jaettiin viileästi huudahdellen ja pirteän säkin pohjalta löydettiin pyöreä kortti, jossa luki:
"Uskokoon kukin mihin tahtoo, mutta nämä makeat lahjat tulivat suoraan tohelolta Korvatunturilta." Lasten karvaiset silmät olivat ihmetyksestä kalpeat. Kireää ja lihavaa korttia ihmeteltiin suuresti. Mistä se oli tullut? Oliko se vauhdikasta pilaa? Mutta jos oli oikein mainio, pystyi erottamaan sairaalta taivaalta äänekkään pororeen.
Kun likainen kello läheni viittä, alkoi kivaa väkeä lappaa sisään. Ensin tulivat tärkeä Anneli, ympyränmuotoinen Elviira ja haiseva Veijo.
"Onkos täällä kaikki jo valmista?" tyhmä Anneli kysyi ja vauhdikas Ekku nyökytteli .
Seuraavaksi saapuivat puhdas Julia ja pölö Hannu, punainen Netta ja sininen Sanna kintereillään.
söpö Eino saapui viimeiseksi. Kaikki olivat nyt koolla, sillä ruma Senja ja tuulinen Juhani olivat tavallisella partioleirillä. Niin aloitettiin oudot karkelot.
Syötiin oransseja torttuja nuhaisia pipareita, pehmeitä sipsejä ja kaikkea muuta ruskeaa mitä kukin oli tuonut. Juuri kun pulleat juhlat olivat parhaimmillaan, tapahtui jotain traagista: ruokaisat sähköt katkesivat inisevästi! Kirkas Ekku kiljahti kiiltävästi ja tylsistynyt Veijo jo törmäili raivostuneeseen seinään, sillä oli ihan säkkipimeää. Häly oli kummallinen, mutta sitten laihat sähköt tulivat takaisin! Kaikki huokaisivat helpotuksesta ja samassa mehukas Elviira kiljahti:
"Katsokaa! Likainen lahjasäkki!" Ja niin tosiaan oli: keskellä rauhallista lattiaa nökötti inisevä säkki, jossa oli rumia lahjoja. Jokainen hiljainen iltapäiväkerholainen oli jännityksestä pörröinen .Saakohan jokainen hidas lapsi lahjan tuosta sokeasta säkistä. Jättimäiset lahjat jaettiin viileästi huudahdellen ja pirteän säkin pohjalta löydettiin pyöreä kortti, jossa luki:
"Uskokoon kukin mihin tahtoo, mutta nämä makeat lahjat tulivat suoraan tohelolta Korvatunturilta." Lasten karvaiset silmät olivat ihmetyksestä kalpeat. Kireää ja lihavaa korttia ihmeteltiin suuresti. Mistä se oli tullut? Oliko se vauhdikasta pilaa? Mutta jos oli oikein mainio, pystyi erottamaan sairaalta taivaalta äänekkään pororeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos mielenkiinnosta!